Yhdysvalloista Italiaan ja maailmalle – Banfin tarina

 

Viinin maahantuojista viininviljelyn pioneereiksi

Banfi-viinintuottajan tarina sai alkunsa 1970-luvulla, kun Marianin veljekset, John ja Harry, saapuivat Yhdysvalloista Montalcinoon, Italiaan, etsimään Brunello-punaviiniä. Yhdysvalloissa viinien maahantuojana menestyneiden veljesten tarkoitus oli lisätä Brunello heidän maahantuomiensa viinien joukkoon. Sopiva Brunello löytyi Poggio alle Mura -viinitilalta, jossa veljekset huomasivat heti valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. 1970-luvulla Montalcinon alue, jossa Poggio alle Murakin sijaitsi, oli hyvin erilainen kuin nykyään – köyhempi, eristäytyneempi ja viininviljelyn suhteen tuntemattomampi. Marianin veljekset havaitsivat kuitenkin alueen tarjoavan heille mahdollisuuden toteuttaa suuren unelmansa: tulla viinin maahantuojien lisäksi myös laatuviinien tuottajiksi.

Seuraavien vuosien aikana Marianin veljekset ostivat alueelta maata ja lopulta myös koko Poggio alle Mura -tilan keskiaikaisine linnoineen. Linna muodostui veljesten omistaman viinitilan tunnusmerkiksi. Tila sai nimen Banfi veljesten isotädin mukaan. Isotäti, nimeltään Teodolinda, oli laadukkaan ruoan ja viinin ystävä, ja todellinen viinien asiantuntija. Hän kasvatti Johnin ja Harryn isän ja esitteli tälle herkullisen ruoan ja viinien maailman. Kuriositeettina kerrottakoon, että isotäti Teodolinda vietti lapsuutensa Achille Rattin kanssa, joka sittemmin tuli tunnetuksi Paavi Pius XI:nä. Teodolinda-täti seurasi Achille Rattia Vatikaaniin, jossa hänestä tuli ensimmäinen paavillisten ovien sisäpuolelle astunut maallikkonainen.

Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta Banfin viinitalo on onnistunut varmistamaan paikkansa kansainvälisillä markkinoilla. Banfi on aina uskonut vakaasti Montalcinon alueen viininviljelyn potentiaaliin, ja Marianin suku on toiminut pioneereina alueen viinintuotannon innovaatioiden, tutkimuksen ja toiminnan tehostamisen saralla. Jatkuva kehitys ja ympäristön kunnioitus ovat Banfille tärkeitä arvoja.

Tällä hetkellä Banfi on suvun kolmatta sukupolvea edustavan Cristina Mariani-Mayn johdossa. Banfi valmistaa viinejä neljällä eri alueella; Toscanassa kolmella ala-alueella: Montalcinossa, Bolgherissa ja Chiantissa sekä Piemontessa.

 

Toscanan auringon alla ja Piedmonten kukkuloilla

Banfin viinitiloista kolme sijaitsee Toscanan alueella. Keski-Italiassa sijaitseva Toscana on yksi maailman tunnetuimmista viinialueista ja sen viininviljelyn perustan kehittivät jo antiikin ajalla eläneet etruskit. Alueen välimerellinen ilmasto onkin viininviljelylle erittäin otollinen: kesät ovat kuumia, mutta talvet viileitä, ja sateet keskittyvät syys- ja talvikauteen. Kukkulat ja laaksot luovat alueelle monia mikroilmastoja ja vaihteleva maaperä antaa mahdollisuuksia monille eri lajikkeille.

Banfin viinitila Montalcinossa sijaitsee Orcia- ja Ombrone-joen yhtymäkohdassa Montalcinon kaupungin etelärinteillä. Alue on tunnettu Brunello di Montalcino-punaviinistä. Brunello viettää vuosia tammitynnyreissä kellarissa ennen pullotusta. Brunello di Montalcino on yksi Italian arvostetuimmista viinityypeistä, klassikkoviini, joka kestää oikein säilytettynä viinikellarissa jopa vuosikymmeniä.

Bolgherin aluetta ympäröi yhdeltä puolelta Maremman viinialue Toscanan rannikolla, toiselta puolelta se rajautuu Castagneto Carduccin aluetta ympäröiviin kukkuloihin. Tällä alueella kukoistavat Sangiovese-lajikkeen lisäksi sellaiset kansainväliset lajikkeet, kuten Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc ja Merlot.

Kumpuilevalla Chiantin alueella sijaitseva Banfin viinitila on n. 40 ha. Alueen nimikkoviinit, Chianti ja Chianti Classico, valmistetaan Sangiovese-rypäleistä. Piemonten nimi kertoo sen sijainnista: ”a pie dei monti” tarkoittaa kirjaimellisesti ”vuorten jalkojen juurella”. Kukkulaisen alueen mannermainen ilmasto ja vaihteleva maaperä sopivat hyvin viininviljelyyn. Banfin Piedmontessa sijaitsevalla viinitilalla oli pitkä historia jo ennen kuin viinitalo päätyi Marianin veljesten omistukseen. Marianin perhe on modernisoinut tilaa ja tehnyt uudistuksia saadakseen sen Banfin nimen vaatimalle tasolle

Täyteläisiä punaviinejä ja makeaa kuohuvaa

Tutustu Banfin viiniperheeseen esimerkiksi näiden kolme viinin kautta, jotka ovat Alkon valikoimassa:

Banfi Brunello di Montalcino 

Banfi Poggio alle Mura Brunello di Montalcino

Banfi Rosa Regale Brachetto d’Acqui

Banfi Brunellot on valmistettu alueen säädösten mukaisesti Sangiovese-rypäleistä. Klassiset Brunello di Montalcino -viinit tarjoavat täyteläisen ja intensiivisen makunautinnon.

Brunellot sopivat erinomaisesti liharuokien kanssa, sillä niiden täyteläisyys ja ryhdikäs tanniinisuus tasapainottuu liharuokien kanssa, tuoden sekä viinin että ruoan parhaat puolet esiin. Kokeile Banfin Brunelloja vaikka riistaruokien tai klassisen naudan fileen kanssa. Brunellot sopivat hyvin yhteen myös kypsytettyjen, kovien juustojen, kuten Pecorinon ja Parmesan-juuston kanssa. Banfi Poggio alle Mura Brunello di Montalcino on myös upea nautiskelujuoma.

Banfi Rosa Regale Brachetto d’Acqui on valmistettu Piemonten alkuperäislajikkeesta, Brachettosta. Rosa Regale makea kuohuviini, joka on väriltään kauniin karmiininpunainen. Sen maku on runsas ja makean marjainen, siinä voi astia mm. kirsikkahilloa, mustikkaa ja mansikkaa. Nimensä mukaisesti Rosa Regalen maussa on myös kukkaisuutta, mikä antaa tälle viinille omintakeisen makumaailman. Banfi Rosa Regale Brachetto d’Acqui sopii erinomaisesti makeiden jälkiruokien, suklaaherkkujen tai hedelmien ja marjojen kanssa nautittavaksi. Mainio jälkiruoka ihan sellaisenaankin.

Alkon valikoimissa on useita muitakin Banfin tuotteita. Tutustu kaikkiin Alkon valikoimissa oleviin Banfin tuotteisiin tästä.